Metsänhoitoyhdistys Etelä-Suomen valtuuston kevätkokouksessa päätettyä

etela-suomi

Metsänhoitoyhdistys Etelä-Suomen valtuuston kokous pidettiin 15.4.2026 Hämeen ammattikorkeakoulun tiloissa Hämeenlinnassa. Kokousta johti valtuuston puheenjohtaja Jyrki Mattila ja sihteerinä toimi Saija Peltola. Kokous oli päätösvaltainen, sillä paikalla oli yhteensä 58 valtuutettua 77 valtuutetusta.

Kokouksessa käsiteltiin Mhy Kanta-Hämeen ja Mhy Uusimaan vuoden 2025 toimintakertomukset ja tilinpäätökset sekä hyväksyttiin Mhy Päijät-Hämeen vuoden 2025 toimintakertomus ja tilinpäätös. Mhy Kanta-Hämeen vuoden 2025 tulos oli noin 46 000 euroa voitollinen. Mhy Uusimaan tulos oli noin 406 000 euroa tappiollinen.

Mhy Päijät-Hämeen tilinpäätökseen liittyen valtuutetuille esiteltiin hallituksen laatima kertomus vuoden 2025 toiminnasta. Tilinpäätöstä laadittaessa tuli esille suuri ero korjuupalvelun toiminnallisen ja kirjanpidollisen puumäärien kirjauksissa. Selvityksessä on käynyt ilmi, että kirjanpidollista puuvarastoa ei ole pidetty ajan tasalla. Tästä syystä yhdistys joutuu tekemään tilinpäätökseen alaskirjauksen, jonka jälkeen Mhy Päijät-Hämeen tulos on noin 1,2 miljoonaa euroa tappiollinen.

Valtuusto myönsi vastuuvapauden Mhy Päijät-Hämeen hallitukselle sekä muille tilivelvollisille vuoden 2025 toiminnasta.

Lisäksi tiedoksi saatettiin, että Mhy Päijät-Hämeen entinen johtaja Jari Yli-Talonen on irtisanoutunut eikä näin ollen jatka tehtävässään Mhy Etelä-Suomen operaatiopäällikkönä. Hänen tehtäviensä uudelleenjärjestely käynnistetään pikimmiten Eero Poikosen johdolla.

Kokouksessa valittiin Vilho Laakso, Pekka Lokinperä ja Toni Tuomala Metsänhoitoyhdistys Etelä-Suomi ry:n nimitystoimikunnan jäseniksi. Toimikuntaan kuuluvat sääntöjen mukaan myös hallituksen ja valtuuston puheenjohtaja.

Yhdistyksen edustajiksi MTK:n liittokokoukseen helmikuussa 2027 valittiin hallituksen puheenjohtaja Markku Pulkkinen ja hallituksen varapuheenjohtaja Jussi Salonen.

Lisätietoja antaa:

Markku Pulkkinen, hallituksen puheenjohtaja

Metsänhoitoyhdistys Etelä-Suomi ry

040 966 3417 / markku.pulkkinen@viestintavilla.fi

Ajankohtaista

  1. Puukaupan vauhti kiihtyy viikko viikolta – nyt on erinomainen hetki toimia

    Puukaupan vauhti kiihtyy viikko viikolta – nyt on erinomainen hetki toimia

    Etelä-Suomi

    Etelä-Suomen metsänomistajille voi suositella aktiivista osallistumista puukauppaan ja hintojen kilpailuttamista, sillä markkinatilanne on tähän yllättävänkin suotuisa.

    Lue lisää
  2. Uusi Metsänomistajat-lehti on ilmestynyt – Lue myös näköislehtenä

    Uusi Metsänomistajat-lehti on ilmestynyt – Lue myös näköislehtenä

    Etelä-Suomi

    Metsänhoitoyhdistys Etelä-Suomen tuorein lehti on postitettu jäsenillemme sekä osalle asiakkaistamme.

  3. Metsänhoitoyhdistys Etelä-Suomi tarjoaa jäsenilleen Metsää Puilta -teatteriesityksen – ilmoittautuminen nyt auki

    Metsänhoitoyhdistys Etelä-Suomi tarjoaa jäsenilleen Metsää Puilta -teatteriesityksen – ilmoittautuminen nyt auki

    Etelä-Suomi

    Metsää puilta on huumoria hyödyntävä kunnianosoitus suomalaiselle metsänhoidolle. Esitystä tähdittävät tunnetut näyttelijät Antti Tuomas Heikkinen ja Riku Nieminen.

2026 © Metsänhoitoyhdistykset

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot pätevät.